Verotiedot 2009 kertovat kiinnostavaa tietoa suomalaisten tuloista. Käymme läpi ansiotulojen 2009 sekä pääomatulojen 2009 ruhtinaat ja kuninkaat sekä muuten kiinnostavat henkilöt.


Ansiotulot 2009 – ruhtinas jälleen Jorma Ollila

Nokian ja Shellin hallituksissa istuva Jorma Ollila ansaitsi eniten ansiotuloja vuonna 2009. Hänen ansiotulonsa olivat 6,1 miljoonaa euroa. Toisena oli Nokian ex-toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo 4,8 miljoonan euron ansiotuloilla. Mikael Lilius (Fortumin ex-toimitusjohtaja) ansaitsi ansiotuloja vuonna 2009 huikeat 2,7 miljoonaa euroa.

Liliuksen jäkeen listalta löytyy mm. Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta, ex-Nokiapomo Simon Bresford-Wylie ja Tapani Järvinen (Outotecin ex-toimitusjohtaja).

Pääomatulot 2009 – kuninkaana Aatos Erkko

Sanoma-konsernin omistaja Aatos Erkko komeili jälleen pääomatulotilaston kärjessä. Seuraavana tilastossa ovat Toivo Hallikivi ja Planmeca-yhtiön perustaja Karl Heikki Kyöstilä.

Neljäntenä listalla on Robin Langenskiöld (yksi Sanoma WSOY omistajista).

Nuorinta pääomatulojen huippua edustavat parikymppiset My ja Max Widenius, joiden isä kehitti MySQL-tietokantajärjestelmän. Kuten tunnettua, Sun osti MySQL:n erittäin hyvään hintaan.

Löydät myöhemmin Verokone -sivuiltamme lisää tietoja ja analyysiä ansio- ja pääomatuloista verovuodelta 2009.



  1. Hönö on maanantai 1, 2010

    Ja taas ollila.. eipä yllätä jepjep.

  2. Rahamies on maanantai 1, 2010

    Alahuhta on kyllä mies paikallaan. Pakko sanoa.

  3. Jaarno on maanantai 1, 2010

    Kyllä Ollila rahansa on ansainnut. Toisin kuin moni muu.

  4. Anu on maanantai 1, 2010

    Nämä voi myös ottaa kannustavasti. Kun muutkin pystyy niin miksen minäkin!!

  5. nix on maanantai 1, 2010

    Verotietoja ei välttämättä kyllä tarvisi julkistaa. Korkeintaan politikkojen ja korkeiden virkamiesten suhteen.

  6. sipoon rakennusliike oy on maanantai 1, 2010

    Verotulot

    Järvenpään verotoimisto

  7. health-hot on maanantai 1, 2010

    I have got a great guest post offer for you that will help you get more traffic to your site. Please come my site: https://www.health-hot.com


0